On taas se aika vuodesta, jolloin lomamoodi tulisi menestyksekkäästi kääntää ahertamisen puolelle. Aamuherätykset voivat tuntua vaikeilta ja lukukausisuunnitelmat näyttävät jo etukäteen ahdistavilta. Motivaatio ei herää aina itsekseen, mutta mielekkäät suunnitelmat auttavat jaksamaan kaamoksenkin aikaan. Nappaa tästä vinkit, joiden myötä pystyt piristämään arkeasi koti- tai ulkomaan reissuilla, vaikka budjettisi olisikin rajallinen.


1. Varaa hotellin sijasta asunto, jossa on keittiö.

Majoittuminen on isommallekin kaveriporukalle edullista ja pystytte yhdessä tekemään ruokaa ja jakamaan näin kulut. Suurimmassa osassa Friday Flats- asunnoista on keittiön lisäksi myös pyykinpesumahdollisuus, joten pesulalaskun voi unohtaa.

2. Matkusta yleisten loma-aikojen ulkopuolella.

Opiskelijan arki määrittyy periodien mukaan, joten loma-aikoja saattaa löytyä epätavallisiinkin aikoihin. Lennot ovat selkeästi halvempia keskellä viikkoa sekä yleisten loma-aikojen ulkopuolella. Pyri selvittämään jo etukäteen tulevat tenttiajat, jotta näet mihin kohtaan voisi jäädä parhaiten tilaa. On myös tilastoitu, että poliittisten kriisien ja luonnonkatastrofien jälkeen lennot ovat matalimmillaan.

3. Käytä julkisia.

Suomenkin ulkopuolella taksi verottaa ison loven kukkarostasi. Selvitä jo etukäteen, miten lentokenttäbussit ja –junat toimivat ja suosi kohteessakin julkisia kulkuneuvoja. Majoituksesta kannattaa mahdollisesti maksaa keskeisen sijainnin vuoksi muutama euro enemmän – sillä tämä maksaa itsensä takaisin matkustuskuluissa. Laske realistisesti, kannattaako sinun ostaa kertalippuja vai esimerkiksi päivälippu metroon. Jos matkustat junalla, valitse yöjuna niin sinun ei tarvitse erikseen maksaa majoituksesta.

4. Syö paikallisten tapaan.

Selvitä missä paikalliset syövät. Näin saat yleensä maultaan autenttisinta sekä kukkarolle ystävällisintä ruokaa. Mikäli Internet ei tarjoa riittävää tietoa, pysäytä kaduntallaaja ja kysy mikä on hänen kantaravintolansa.

5. Suosi ryhmäaktiviteetteja. 

Esimerkiksi sukellus- ja melontareissut ovat suhteessa halvempia, kun useampi ihminen osallistuu niihin. Mikäli et ole kavereiden kanssa reissussa, pyri tutustumaan muihin yksin matkustaviin tai osallistu jo valmiiksi järjestetyille reissuille. Kilpailuttaminen kannattaa, sillä turistihinnoissa saattaa olla ilmaa.

Haluaisitko tietää, miten voit vuokrata kotiasi, kun olet poissa?

Jätä sähköpostisi ja kerromme sinulle:

  • Miksi sinun kannattaisi kokeilla lyhytaikaisvuokrausta
  • Miten voit tehdä rahaa asunnollasi
  • Kuinka paljon voisit tienata


Kiitos, lähetimme sinulle sähköpostia!

Pyytäisimme sinua vastaamaan vielä lyhyeen kyselyyn, jotta voimme tarjota sinulle parhaat vinkit lisätulojen tienaamiseen asunnollasi.

Nimi

Millaisen asunnon voisit vuokrata?

Mikä kuvaa sinua ja asuntoa parhaiten?

Haluan: